Dagsarkiv: 10 juni 2009

2 inlägg

Suomenruotsalainen kansantanssi äänestäjien kanssa

EU-vaalit 2009 Kirjoitukset Lehtien yleisöosasto

Alkuperäinen versio: ”Finlandssvensk folkdans med väljarna”
Yleisönosastokirjoitus lähetetty lehtiin: ÖT, Vbl och Sydin, 10.6.2009
Käännös: Terhikki Mäkelä

RKP:tä on kritisoitu askeleen jäljessä olemisesta. Uskon, sen jalkojen laahaavan tahallaan jalkojaan. Perinteisen, konservatiivisen oikeistoblokin auktoriteetti on yhä hyvin suuri. Johto ilmoittaa puolueen olevan liberaali, siihen se on pakotettu – suomenruotsalaisten yhteen kokoaminen vaatii varsin laajalla suuttimella varustetun pölynimurin.

Ei siis ole yllätys että EU sai RKP- parlamentikon joka on porvarillisessa oikeistossa. Seuratkaa rahaa, niin löydätte syyn. Kaikki puhe kahdestakymmenestä pääehdokkaasta on tietenkin ensiluokkaista ”bullshittia”, valhe päin kasvoja meille ehdokkaille, jotka tapasimme Brysselissä 15. huhtikuuta vakuutettuina siitä että me kaikki pelaamme samoilla ehdoilla taloudellisen tuen suhteen. Vaaleissa olivat sitäpaitsi Torvalds ja Månsson asetettu toistensa viereen hienotunteisesti pirstomaan liberaaleja ääniä. Kampanja oli rahoitettu ja rakennettu niin että Haglundin edellytykset olisivat niin suuret kuin mahdollista, ja asetelma onnistui.

Jos puolue olisi ollut tosissaan kiinnostunut ehdokkuuden laajuudesta, olisi nähty että sekä nimeäminen että taloudellinen tuki olisi ollut tasan balansoitu liberaalien ja konservatiivien ehdokkaiden kesken, eteläisen Suomen ja Pohjanmaan välillä. Nyt sellaista tahtoa ei löytynyt. Piilotettu agenda on ollut saada ehdokas joka tyydyttää puolueen todellisen vallanhimon. Siihen ei kuulu Wallin – hän on enemmänkin yksi kaljuunanfiguureista aluksen keulilla, iloisesti laineilla hyppien.

En välitä erilaisten ”hiukan enemmän pääasiallisten” pääehdokkaiden kampanjarahoituksen takana olevien rahastojen, säätiöiden ja tukiryhmien nimistä. Terveellä maalaisjärkeä käyttäen voidaan todeta että pääoma tulee niiltä joilla on valtaa vaikuttaa siihen että RKP edustaa oikeistopolitiikkaa puettuna liberaaleihin ruotsinkielisiin vaatteisiin.

”Pääasia on että pystyimme säilyttämään suomenruotsalaisen mandaatin Brysselissä” – se on mantra jota puolueen toimesta messutaan vastauksena kaikkiin kriittisiin analyyseihin tämän tapauksen yhteydessä. Jos tämä todellakin on pääasia, olisi johto voinut toimia toisin kampanjan aikana, valmistaa tilaa oikeuden mukaisille mahdollisuuksille saadakseen aidosti liberaalin RKP-edustuksen parlamenttiin. Nyt ammutaan itseään jalkaan – ei voida sen enempää toivoa kuin vaatiakaan, että suomenruotsalaiset ikuisesti kielellisen solidaarisuuden nimissä asettuvat antamaan äänensä vanhentuneelle, konservatiiviselle oikeistopolitiikalle.

Ajattelen siis hyvin kaksijakoisesti. Olen hyvin surullinen siitä ettei RKP:llä itse asiassa tunnu olevan mitään halua täyttää tyhjiötä puoluekentän keskustassa, olla todellinen liberaalinen vaihtoehto suomalaisessa politiikassa. Taistelussa yksilön valinnan vapauden puolesta – myös siinä kysymyksessä, mitä kieltä puhutaan – on paljon suurempi painoarvo kuin sillä mitä tämä perustetuttu, tekohengitys puolue harjoittaa. Ruotsin kielen hengissä pysymiseen on uutta happea, mutta silloin pitää uskaltaa siirtää fokus kielireviirin puolustuksesta sen turvaamiseen, että jokaisella ihmisellä on oikeus olla oma itsensä.

Samalla olen vilpittömän onnellinen siitä että lähetimme parlamentikon europarlamentin liberaaliin puolueryhmään. Tämä puolueryhmähän jarruttaa holhousta mitä parhaimmin. Se oli itsessään pienellä kampanjavälineillä ja melkein 6000 äänestäjän luottamuksella tehdyn mielipuolisen työmäärän väärtti. Kiitos kaikille jotka äänestitte minua! Äänenne menivät tarkoitukseen, joka on paljon suurempi kuin RKP haluaa olla.

Finlandssvensk folkdans med väljarna

6 kommentarer
Andra texter Debatt EU-valet 2009 Insändare

Insändare skickad till ÖT, Vbl och Sydin den 10 juni 2009

SFP har blivit kritiserat för att vara steget efter. Jag tror att fötterna hasar med flit. Auktoriteten i det traditionella konservativa högerblocket är fortfarande mycket stark. Ledningen deklarerar partiet som liberalt, eftersom man är så illa tvungen – det krävs en dammsugare med brett munstycke om det är finlandssvenskar man vill samla upp.

Det är alltså ingen överraskning att EU får en SFP-parlamentariker som ligger borgerligt högerut. Följ pengarna för att hitta orsaken. Allt tal om tjugo huvudkandidater är givetvis första klassens ”bullshit”, en lögn rakt upp i ansiktet på oss kandidater som vid mötet i Bryssel den 15 april försäkrades om att vi alla spelade på samma villkor i fråga om finansiellt stöd. I valet var dessutom  Torvalds och Månsson uppställda bredvid varandra för att på ett försynt sätt splittra de liberala rösterna. Kampanjen var finansierad och uppbyggd så att förutsättningarna för Haglund skulle vara så stora som möjligt, och upplägget lyckades.

Hade partiet varit seriöst intresserat av en bredd i kandidaturen hade man sett till att både nominering och finansiellt stöd balanserade jämt mellan liberala och konservativa kandidater, mellan södra Finland och Österbotten. Nu fanns ingen sådan vilja. Den dolda agendan har varit att få in en kandidat som tillfredställer partiets verkliga makthavare. Dit hör inte Wallin – han är mera något av en galjonsfigur längst fram på skeppet, glatt guppande på vågorna.

Jag bryr mig inte om namnen på de olika fonder, stiftelser och stödgrupper som står bakom kampanjfinansieringen för ”de lite mera huvudsakliga” huvudkandidaterna. Det räcker att med sunt bondförnuft konstatera att kapitalet kommer från dem som har makt att se till att SFP representeras av en högerpolitiker klädd i liberala svenskspråkiga kläder.

”Huvudsaken är att vi klarade av att hålla ett finlandssvenskt mandat i Bryssel” – det är mantrat som mässas fram av partiet som svar på varje kritisk analys av det här slaget. Om detta verkligen är huvudsaken så kunde ledningen ha agerat helt annorlunda under kampanjen, berett rum för rättvisa möjligheter till verkligt liberal SFP-representation i parlamentet. Nu skjuter man sig själv i foten – man kan varken förvänta sig, eller kräva, att finlandssvenskarna i all evighet språksolidariskt ställer upp för att ge sina röster till en föråldrad, konservativ högerpolitik.

Så jag är väldigt tudelad. Jag är djupt ledsen över att SFP egentligen inte verkar ha något intresse av att fylla tomrummet i mitten av partiskalan, bli ett sant liberalt alternativ i den finländska politiken. I kampen för rätten till ett eget val – också i fråga om vilket språk man talar – finns en mycket större tyngd än i den grunda, konstgjorda andning partiet nu bedriver. Det finns nytt syre för det svenska språkets överlevnad, men då måste vi våga flytta fokus från ett blint försvarande av språkreviret till att värna om alla människors rätt att vara sig själva.

Samtidigt är jag uppriktigt glad över att vi skickade en parlamentariker in i den liberala partigruppen i europaparlamentet. Ju fler i den partigrupp som bromsar förmynderiet, desto bättre. Det i sig var värt en vansinnig arbetsinsats, med små kampanjmedel, i förtroende av nästan 6.000 väljare. Tack alla ni som röstade på mig! Era röster gick till ett ändamål som är mycket större än SFP vill vara.