kirjoitus Facebookin päiväkirjaan, torstai iltana 5. kesäkuuta 2009
Media täyttyy ennusteista ja asiantuntijalausunnoista, joissa kerrotaan ketkä tulevat valituksi EU-parlamenttin. Niissä puhutaan pääehdokkaista, äänimagneeteista – tarkoitetaan, että tunnetut ja taloudellisesti tuettut poliitikot tulevat keräämään ääniä, ilman suuria yllätyksiä.
Tästä ei pidä välittää. He, jotka valitsevat, eivät ole asiantuntijat, vaan kansa. Minun valituksi tulemiseni EU-parlamenttiin ei oikeastaan ole ollenkaan vaikeaa. Samalla myöskään minulla ei ole, kauniin demokraattisella tavalla, mahdollista tehdä sitä itse. Tarvitsen siihen teidän apuanne.
Jo nyt valitsijajoukko koostuu eri ikäisistä, eri alueilta ja eri kielisistä ihmisistä. Lähtökohta on loistava tehdä jotain täysin erilaista, ja ajoitus on täysin oikea – sen pitää tapahtua nyt. Meidän tarvitsee nähdä tilastot täysin toisella tavalla kuin mitä ne esitetään mediassa:
— Suomessa on n. 4,3 miljoonaa ihmistä joilla on äänioikeus EU-vaaleissa. Äänestysprosentti edellisissä vaaleissa, v.2004 oli 40% tienoilla. Se tarkoittaa että noin kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista ei äänestänyt! —
On siis uskomattoman monta jotka eivät halua, jaksa tai välitä äänestää. Se ei voi olla muuta kuin merkki siitä että poliitikot eivät ole onnistuneet nousta esiin ja koskettaa.
Tämä luo valtavat mahdollisuudet näihin viimeisiin päiviin. Näytetään jälleen se ennenkuulumaton voima joka on netin sosiaalisessa verkostossa, saada liikkeelle niitä jotka eivät ole menossa vaalihuoneistoihin sunnuntaina. Koko taakkaa ei tarvitse kantaa itse, on täysin riittävää jos me kaikki teemme sen, missä olemme parhaimmillamme, omalla tavallamme. Tärkeää on, että kaikki ovat osallisia, sitoutuneita, silloin palaset putoilevat itsestään paikoilleen!
Sanoma on yksinkertainen:
- EU-parlamentissa tarvitaan sellaisia, jotka vääntävät vastaan, kun ruuveja yksilön elämässä kiristetään.
- Olen valmis taistelemaan holhousta ja välinpitämättömyyttä vastaan sen kaikissa muodoissa.
Kun ulotumme joka kolmannellekymmenteelle niistä, jotka normaalisti eivät äänestä, olen automaattisesti Brysselissä ensi syksynä. Silloin ei ole mitään merkitystä sillä, miten muut tulevat sijoittumaan. Pidän tästä ajatusmallista todella paljon, koska se keskittyy mahdollisuuksiin epätoivoisen olkapään yli vilkuilun sijaan.
— Kun kirjoitan tätä minulle tulee hieman nostalginen olo. Samankaltainen teksti Facebookissa johti kansan kokoontumaan torille joulukuussa. Ilmoitus asiasta tuli vain kolme päivää ennen joulukuun viidettä, ja sitten kaikki tapahtuikin todella nopeasti. Samanlaiset uskomattomat mahdollisuudet ovat läsnä tässä ja nyt.
Rakastan netin sosiaalista verkkoa. On jotain saada nykypäivänä sellainen yhteys, jossa raha tai sosiaalinen status ei ole tärkeää. Se on nykyajan tori, jolla kaikki voivat kohdata samoin ehdoin – keskustella, viedä eteenpäin. Uskomattoman suoraan, hyvin tasa-arvoisesti. —
Joten levitetään sanaa eteenpäin kaikissa ajateltavissa olevissa muodoissa: Facebookissa, isoäidille, kassaneidille, taksikuskille, kirkonpenkissä, kapakassa, tekstareilla saariston sukulaisille, jalkapallomatsin katsomossa, printtaamalla flyereitä minun kotisivuiltani ja jakamalla niitä korttelin postilaatikoihin, noutamalla kampanjamateriaalia Ialta After Eightistä tai Noolanista, kävelykadulta Helsingissä, vakuuttamalla, vakuuttamalla, vakuuttamalla ihmisiä siitä että nyt on ilmiömäinen mahdollisuus kirjoittaa äänestyshistoriaa Suomessa!
Aika on mennyt ohi sellaisen ajatustavan, että äänimäärä kasvaisi kampanjabudjetin tahtiin. Osoitetaan, että arvot ovat nyt tärkeitä. Että kansa, täysin välittämättä gallupeista ja ennusteista, todella voi valita Brysseliin itsensä.
Terv. Pati