Alkuperäinen versio: ”Nr 2: Åsikter, värderingar och övertygelser”
Käännös: Terhikki Mäkelä
Suurimmalla osalla poliitikoista on vahvat mielipiteet eri asioista. Ei se ole mitenkään outoa. Poliitikon asema näyttää melkeinpä vaativan sitä että minkä puolesta seistään, se tuodaan karrikoidusti esille, jos ylipäätään näytään, pystytään erottautumaan massasta.
Kerrotaan, kuinka oikeassa ollaan, ja ladataan samalla paljon energiaa sen näyttämiseen, miten väärässä muut ovat. Kunnioituksen saavuttamiseen se keino ei ole mitenkään onnistunut. Uskon että yksi avain ongelmaan voidaan löytää sanojen mielipide, ja vakaumus erosta.
Jos mielipiteet voivat kuvata sitä mitä tarkoitetaan, ilmentävät vakaumukset sitä mitä tunnetaan. Ne pohjautuvat samaan sisimpään. Kun arvot ovat kuin perusta vakaumuksille, niin myös mielipiteet saavat resonanssinsa ja syvyytensä arvoista – ja sitä paitsi antavat niille sanat.
Mielipiteet jotka eivät perustu arvoihin, ovat matalia, joustavia ja taipuisia, niitä voidaan vaihtaa tarvittaessa. Vakaumukset syntyvät arvoista, niillä on painoarvoa ja usein ne ovat vaikeasti sopeutettavissa. Poliitikolla, joka tuntee oman arvopohjansa, on paljon vaikeampaa poliittisessa elämässä, mutta samalla hän on uskottava – kun arvoista lähtevä vakaumus muuttuu toiminnaksi, poliitikko on eheä, tuntuu aidolta.
Poliitikon on helppo sanoa haluavansa toimia kristillisten arvojen puolesta tai olevansa liberaaleja. Jos kristitty poliitikko ei itse yritä osoittaa, mitä on elää kristittynä, tai jos liberaali ei omassa elämässään kunnioita yksilön perustavalaatuista, vastuullista vapautta – kumisevat sanat tyhjyyttään. Niistä tulee ikään kuin neonvärisiä etikettejä joita liimataan rinnuksille, ja jotka revitään pois kun seuraavat etiketit tuntuvat viehättävän useampia äänestäjiä.
Voimme sanoa rakastavamme ja välittävämme lähimmäisistämme, mutta paljon vahvempaa on todella rakastaa, välittää. Aitous, joka nousee sisäisestä vakaumuksesta näkyy, herättää mielenkiintoa. Koskettaa ja uudistaa.